058. Seinävuoren ja lähitienoon metsät, Hämeenkyrö

Karttalehdet 2123 03, 2124 01

Kohteen kartta [pdf] /Linkki Google Mapsiin

Kohdeluetteloon

 

Seinävuori on sekä luonnon- että kulttuurihistoriallisesti kiinnostava ”vuoristo” Hämeenkyrön kaakkoisosassa. Seinävuorella on merkittäviä geologisia arvoja ja se onkin luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi kallioalueeksi. Tienoolta on löydetty muinaismuistoja, ja vuoren juurta on aikoinaan käytetty draamasarjan kuvauspaikkana (Rauta-aika, 1982).

Jyrkänteet, rotkot ja kalliot antavat myös metsäluonnolle ainutlaatuiset puitteet. Metsiä on hakattu alueella paikoin voimaperäisesti, mutta arvokasta luontoa on myös jäljellä. Suojelunarvoinen osa on noin 15 hehtaarin kokoinen.

Seinävuoren kaakkoiset ”seinät” laskeutuvat Isorotkoon, jossa metsä on taannoisesta harvennuksesta huolimatta erirakenteista, vartevaa ja kehityskelpoista. Puusto koostuu kuusista, männyistä ja koivuista, ja rotkon pohjalla korpisissa oloissa ylenee tervaleppiäkin. Jyrkänteen edustalla retkottavat lahopuut lisäävät peikkometsän tuntua.

Isorotkoa reunustavilla Seinävuoren jyrkänteillä maata on tarjolla puiden juurille niukasti, joten ne kasvavat kallioilla kituliaina mutta sitkeinä. Kapeiden harjanteiden vyö johtaa koilliseen, ja maisemat etäisiin metsiin ja länteen Mahnalanselän suuntaan ovat erämaiset. Pirkanmaalaisittain ollaan korkealla, noin 180 metriä merenpinnan yläpuolella.

Isorotkon eteläpuolella levittäytyy kallioinen, mäntyvaltainen metsä. Puusto on nuorehkoa, mutta tuoreita hakkuujälkiä ei näy, ja alue rikastuttaa sekä luonnonoloiltaan että maisemallisesti Seinävuoren tienoota.

Vähä-Kaitajärven länsipuolinen rinnemetsä on kivikkoista, luonnontilaisen kaltaista tuoretta kangasmetsää. Pohjoiseen laskevan rinteen alla on pieni, monipuolinen, ruohoinen korpi. METSOkriteereillä I-luokan kohde. Kangasmetsässä puusto on kerroksellista. Kuusen lisäksi puulajistossa on mäntyä, koivua, haapaa ja raitaa. Rinteen juurella kasvaa huomattavan järeä raita. Lahopuustoa alueella on kauttaaltaan kohtalaisesti. Kuusimaapuuta on riukumaisesta järeään. Alueella on myös jokusia haapalahopuita. Metsän maisemakuvaan kuuluvat ikivanhat palokannot. Tornivuorella ja Kaitajärvenvuorilla Vähä-Kaitajärven pohjoispuolella on pienipiirteistä, varttunutta – vanhaa metsää, jonka länsiosan UPM omistaa (palstat Muotiala 2:33 ja 4:115).

Tornivuoren ja Kaitajärvenvuorten alueella pinnanmuodot vaihtelevat kalliokumpareista korpi- ja korpirämenotkelmiin sekä pieniin rämeisiin. Kalliot ja laaksot muodostavat viehättävän suometsämosaiikin, jossa puusto on varttunut monipuoliseksi: mäntyvaltaisten ylänkömaiden ja rämeiden lomassa on kuusivaltaisia notkoja ja rinteitä. Lehtipuustoa ja eriasteista lahopuuta näkee runsaasti.

Leimallista alueelle on metsän peitteellisyys: harvennuksia on tehty vähän tai ei lainkaan. Tunnelma on suojaisa ja erämainen, ja alueelta on jopa melko tuore havainto karhusta. Myös mm. pyy ja 9 vanhoja metsiä suosivat tiaiset viihtyvät tässä metsässä.

Pikku Lehmijärven (Muotiala 4:115) tienoo on maisemallisesti hieno avosuonotkelma, pienen lammen ja järven sekä suota reunustavien kalliometsien kokonaisuus. Alue ei ole suuri, mutta varsin monipuolinen. Suot edustavat karuja tyyppejä. Vaarantuneiksi luontotyypeiksi luokiteltuja saranevaa ja sararämettä tavataan pienialaisesti. Kalliometsien puusto on luonnonmukaista: jokusia kilpikaarnamäntyjä ja haaparyhmiä esiintyy.

Vähä-Kaitajärven, Tornivuoren ja Pikku Lehmijärven metsät ovat kytköksissä toisiinsa. Alueiden varttuneet havumetsät, luonnontilaiset pienet suot ja lammet, kivikot ja kalliot luovat kokonaisuuden, joka on korvaamattoman arvokas näytekappale seudun erämaisesta menneisyydestä. Tienoo on myös virkistyskäyttäjien – marjastajien, sienestäjien, retkeilijöiden – suosiossa.