058. Seinävuoren ja lähitienoon metsät, Hämeenkyrö
Karttalehdet
2123 03, 2124 01
Kohteen
kartta [pdf] /Linkki
Google Mapsiin
Seinävuori on sekä luonnon- että kulttuurihistoriallisesti kiinnostava ”vuoristo”
Hämeenkyrön kaakkoisosassa. Seinävuorella on merkittäviä geologisia arvoja
ja se onkin luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi kallioalueeksi. Tienoolta
on löydetty muinaismuistoja, ja vuoren juurta on aikoinaan käytetty draamasarjan
kuvauspaikkana (Rauta-aika, 1982).
Jyrkänteet, rotkot ja kalliot antavat myös metsäluonnolle ainutlaatuiset puitteet.
Metsiä on hakattu alueella paikoin voimaperäisesti, mutta arvokasta luontoa
on myös jäljellä. Suojelunarvoinen osa on noin 15 hehtaarin kokoinen.
Seinävuoren kaakkoiset ”seinät” laskeutuvat Isorotkoon, jossa metsä on taannoisesta
harvennuksesta huolimatta erirakenteista, vartevaa ja kehityskelpoista. Puusto
koostuu kuusista, männyistä ja koivuista, ja rotkon pohjalla korpisissa oloissa
ylenee tervaleppiäkin. Jyrkänteen edustalla retkottavat lahopuut lisäävät
peikkometsän tuntua.
Isorotkoa reunustavilla Seinävuoren jyrkänteillä maata on tarjolla puiden
juurille niukasti, joten ne kasvavat kallioilla kituliaina mutta sitkeinä.
Kapeiden harjanteiden vyö johtaa koilliseen, ja maisemat etäisiin metsiin
ja länteen Mahnalanselän suuntaan ovat erämaiset. Pirkanmaalaisittain ollaan
korkealla, noin 180 metriä merenpinnan yläpuolella.
Isorotkon eteläpuolella levittäytyy kallioinen, mäntyvaltainen metsä. Puusto
on nuorehkoa, mutta tuoreita hakkuujälkiä ei näy, ja alue rikastuttaa sekä
luonnonoloiltaan että maisemallisesti Seinävuoren tienoota.
Vähä-Kaitajärven länsipuolinen rinnemetsä on kivikkoista, luonnontilaisen
kaltaista tuoretta kangasmetsää. Pohjoiseen laskevan rinteen alla on pieni,
monipuolinen, ruohoinen korpi. METSOkriteereillä I-luokan kohde. Kangasmetsässä
puusto on kerroksellista. Kuusen lisäksi puulajistossa on mäntyä, koivua,
haapaa ja raitaa. Rinteen juurella kasvaa huomattavan järeä raita. Lahopuustoa
alueella on kauttaaltaan kohtalaisesti. Kuusimaapuuta on riukumaisesta järeään.
Alueella on myös jokusia haapalahopuita. Metsän maisemakuvaan kuuluvat ikivanhat
palokannot. Tornivuorella ja Kaitajärvenvuorilla Vähä-Kaitajärven pohjoispuolella
on pienipiirteistä, varttunutta – vanhaa metsää, jonka länsiosan UPM omistaa
(palstat Muotiala 2:33 ja 4:115).
Tornivuoren ja Kaitajärvenvuorten alueella pinnanmuodot vaihtelevat kalliokumpareista
korpi- ja korpirämenotkelmiin sekä pieniin rämeisiin. Kalliot ja laaksot muodostavat
viehättävän suometsämosaiikin, jossa puusto on varttunut monipuoliseksi: mäntyvaltaisten
ylänkömaiden ja rämeiden lomassa on kuusivaltaisia notkoja ja rinteitä. Lehtipuustoa
ja eriasteista lahopuuta näkee runsaasti.
Leimallista alueelle on metsän peitteellisyys: harvennuksia on tehty vähän
tai ei lainkaan. Tunnelma on suojaisa ja erämainen, ja alueelta on jopa melko
tuore havainto karhusta. Myös mm. pyy ja 9 vanhoja metsiä suosivat tiaiset
viihtyvät tässä metsässä.
Pikku Lehmijärven (Muotiala 4:115) tienoo on maisemallisesti hieno avosuonotkelma,
pienen lammen ja järven sekä suota reunustavien kalliometsien kokonaisuus.
Alue ei ole suuri, mutta varsin monipuolinen. Suot edustavat karuja tyyppejä.
Vaarantuneiksi luontotyypeiksi luokiteltuja saranevaa ja sararämettä tavataan
pienialaisesti. Kalliometsien puusto on luonnonmukaista: jokusia kilpikaarnamäntyjä
ja haaparyhmiä esiintyy.
Vähä-Kaitajärven, Tornivuoren ja Pikku Lehmijärven metsät ovat kytköksissä
toisiinsa. Alueiden varttuneet havumetsät, luonnontilaiset pienet suot ja
lammet, kivikot ja kalliot luovat kokonaisuuden, joka on korvaamattoman arvokas
näytekappale seudun erämaisesta menneisyydestä. Tienoo on myös virkistyskäyttäjien
– marjastajien, sienestäjien, retkeilijöiden – suosiossa.