Metsä-Lapin suojelemattomat metsäerämaat

Greenpeace, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto
TIEDOTE 5.5.2006

Hakkuut uhkaavat erämaita


Suomessa on säästynyt suojelualueiden ulkopuolella vielä hämmästyttävän laajoja, lähes täysin luonnontilaisia erämaisia alueita. Ympäristöjärjestöjen tekemien selvitysten perusteella koostettu raportti Metsä-Lapissa sijaitsevista alueista julkaistiin tänään.

Raportti esittelee kahdeksan valtion omistamaa ja Metsähallituksen hakkuiden uhkaamaa aluetta, jotka sijaitsevat Kittilässä, Sallassa, Sodankylässä ja Savukoskella. Kohteiden pinta-ala on yhteensä tuhat neliökilometriä, josta metsämaata on noin kolmannes. Loppuosa koostuu tuntureista, soista ja kitumaista. Raportti pohjautuu vuosina 2003-2005 tehtyihin maastoinventointeihin.

- Laajojen luonnontilaisten alueiden säästäminen on yksi kansainvälisen luonnonsuojelupolitiikan prioriteeteista. YK:n biodiversiteettisopimuksen allekirjoittaneet valtiot, Suomi mukaan lukien, ovat sitoutuneet suojelemaan tällaiset luonnonalueet, muistuttaa Greenpeacen metsäasiantuntija Sini Harkki.

Raportin kuvaamien alueiden erityisarvoja ovat niiden lähes täydellinen luonnontila, yhtenäisyys ja erämaisuus. Ne on kuitenkin luokiteltu talousmetsiksi, joita on mahdollista hakata. Alueiden luonnonsuojelullista ja tutkimuksellista arvoa kuvaa hyvin se, että järjestöjen selvityksissä niiltä löydettiin tuhansia uhanalaisten eliölajien esiintymiä, joukossa jopa yksi tieteelle ennestään tuntematon laji. Metsä-Lapin erämaat ovat jääneet väliinputoajiksi virallisia suojelupäätöksiä ja selvityksiä tehtäessä. 1990-luvulla ne rajattiin pois vanhojen metsien suojeluohjelman tutkimuksista. Ne jäivät ulos myös viimeisimmästä, helmikuussa Metsähallituksen julkistamasta vanhojen metsien suojelupäätöksestä.

- Ne rajautuvat valtaosin kansallispuistoihin tai erämaa-alueisiin, joten niiden suojelu voidaan järjestää nykyisiä suojelualueita laajentamalla, sanoo metsäasiantuntija Harri Hölttä Suomen luonnonsuojeluliitosta. Alueet ovat suojeluarvojen lisäksi arvokkaita myös taloudellisesti ja monikäytön kannalta.

"Metsä-Lapin suojelemattomat metsäerämaat" -raportti on saatavilla internetissä osoitteessa forestinfo.fi/metsalappi. Laajan kuva-aineiston lisäksi alueista julkaistaan tarkat kartat, joiden avulla järjestöt toivovat mahdollisimman monen suomalaisen löytävän nämä ainutlaatuiset kansallisaarteet.

Lisätiedot:
- metsäasiantuntija Sini Harkki, Greenpeace, sini.harkki[at]nordic.greenpeace.org
- kartoittaja Olli Manninen, Luonto-Liitto, oam[at]iki.fi
- metsäasiantuntija Harri Hölttä, Suomen luonnonsuojeluliitto, holtta[at]sll.fi

"Metsä-Lapin suojelemattomat metsäerämaat" -raportti internetissä: forestinfo.fi/metsalappi